Ravinteikas & herkullinen raakapasta

RaakapastaTänä viikonloppuna en oo leiponut kakkuja, herkkuja tai  muutenkaan liiemmin liannut käsiäni keittiön puolella. Mä oon siivonnut, laittanut kotia, treenannut ja ulkoillut sekä inspiroitunut podcasteistä uudessa riipputuolissani loikoillen. Melkeen tekis mieli sanoa, etten oo tehnyt mitään järkevää, mutta sehän olis ihan valetta – tää kaikki tekeminen vaan on ollu niin erilaista mihin oon normaalisti tottunut.

Ja uskotte varmaan kun kerron, että oon nauttinu jokasesta hetkestä?

RaakapastaRaakapastaKesäkin on taas lähempänä ja ilmatkin on ollu sen mukaset – siis ilmeisesti kaikkialla muualla kuin täällä Jyväskylässä 😀 Ayurvedassa se tarkottaa pitta-aikaan siirtymistä mikä selittääkin sen, miksi luonnollisesti kesällä kaikille tuntuu maistuvan paremmin kaikki raikkaat, kevyet ja viilentävät ruoat paremmin kuin tuhdit ja tuliset kaverinsa.

Mä rakastan toki salaatteja, mutta välillä siihenkin kaipaa vähän vaihtelua. Ja sen takia oonkin viime viikkoina ollut ihan rakastunut mun spiraalileikkuriin, jolla valmistuu tosi näppärästi erilaiset raakapastat! Oon kokeillut monenlaisia leikkureita (ja saanut niillä jopa sormet verille), joilla sais sekä nätisti että näppärästi raakapastaa aikaiseksi ja tää onkin kyllä rehellisesti sanottuna ollu kaikista paras tuttavuus. Raakapasta

Raakapasta

kokonainen bataatti
2 avokadoa
2 rkl kurpitsansiemenöljyä
1/2 ruukkua korianteria
ripaus suolaa
+ ituja

Halkaise ja lusikoi avokadot kulhoon. Soseuta ne joko haarukalla tai sauvasekoittimella mössöksi. Sekoita joukkoon kurpitsansiemenöljy ja suola, sekä hienonnettu korianteri. Spiralisoi bataatti pastaksi ja sekoita kastikkeen joukkoon. Nauti itujen kera!

RaakapastaRaakapastan voit toki valmistaa myös muista juureksista tai yhdistellä niistä mieleisesi kombon. Mun omia suosikkeja bataatin lisäksi onkin kesäkurpitsa ja palsternakka, jotka molemmat sopii myös tän kastikkeen kanssa nautittaviksi :)

Pastan kanssa oon nauttinut mungopavun ituja, jotka itseasiassa idätin itse vähän puolivahingossa. Se onkin tosi helppoa ja voin kirjoittaa teille siitä jossain vaiheessa tarkemmin, jos tahdotte :) Kaupastakin tosi saa nykyään jo kivasti erilaisia kasviperäisiä proteiininlähteitä ja mä veikkaan, että nyhtökaurastakin sais jonkun tosi kivan pastareseptin aikaiseksi.

Iso kiitos KitchenTime:lle leikkurista ja sen myötä lisäämällä mun raakapastakokemuksien mukavuutta. Jos näppärä, helposti pestävä ja turvallinen juuresleikkuri kiinnostaa niin voin siis lämpimästi suositella!

<3 Aino

Seuraa blogia: Facebookissa / Bloglovinissa / Instagramissa

Tärkein treenipäivä

Oon nyt viettänyt ekan ehjän treeniviikon aikoihin ja siihen onkin sisältyny niin aerobista kuin salilla pumppaamistakin, sekä tulee sisältymään molempia vielä lisää. Unohtamatta sitä tärkeintä treenipäivää: lepopäivää.

Lepopäivä on mulle edelleen treenipäivistä se haastavin, varsinkin näinä hetkinä kun motivaatio on niin huipussaan ja tekis mieli treenata aamusta iltaan! Pystyykö joku muu samaistumaan mun tunteisiin?

Tärkein treenipäiväOli kyse sitten lajista kuin lajista, tai siitä treenaatko tavoitteellisesti vai et, tarvii lihakset ja hermosto lepoa palautuakseen rasituksesta. Treeni on keholle aina hajottavaa, joten sille pitää antaa myös aikaa korjaantua ja vahvistua, jotta kehitystä tapahtuu. Lihaskasvun ja -kehityksen kannalta moni tän ymmärtääkin, mutta edelleen musta tuntuu että hermoston palautumisen tarvetta ei osata arvostaa tarpeeksi – mun omasta mielestä se on arjen sujumisen ja terveydenkin kannalta jopa tärkeämpääkin.

Siksi mä pidän lepopäiväni, vaikka se tiukkaa tekeekin. Miten se onkaan just niin, että oman lepopäivän osuessa kohdalle jokaikinen tyyppi postaa Facebookkiin, Instagramiin ja Snapchattiin innostavaa treenimatskua? Jopa ne, jotka ei normaalisti ikinä edes treenaa? Niiden katsominen vaan ruokkii omaa treenin nälkää – ehkä se on vaan hyvä merkki, sillä ainakin se kertoo siitä ettei tarvi kärsi motivaatiopulasta 😉

Tärkein treenipäiväPaikallani mä en hirveen hyvin osaa olla, ellen oo ihan rättipoikkikatki-väsyny, joten yleensä sisällytän lepopäiviin kaikkea palauttavaa: rauhoittavaa yin-joogaa, lepposia kävelylenkkejä luonnossa tai ihan vaan kotona siivoamista ja puuhastelua. Lepopäivä ei siis tarkoita sitä, että sun tarvis kahlita ittes sänkyyn kiinni ja maata paikoillas tekemättä mitään 😀 Mutta silloin on tärkeetä tehdä juttuja, jotka aktivoi parasympaattista hermostoa ja auttaa hermostoa palautumaan rasituksesta.

Lepopäivillä on tietysti positiivinen vaikutus myös mielelle – varsinkin jos on vähänkään oireita siitä, että treenistä on tulossa pakonomaista suorittamista ja se alkaa hallitsemaan liikaa omaa elämää ja arkea. Mä hoksaan ainakin, että mulla sellainen nostaa tosi helposti päätään jos annan sille vallan minkä vuoksi monesti pidän ihan tarkoituksella useammankin päivän lepoa treenistä (esim reissatessa), joilla muistutan itselleni että pysyn ihan yhtä hyvässä kunnossa vaikka tekisinkin kahtena päivänä viikossa vähän vähemmän.

Tärkein treenipäiväMulle paras palkkio lepopäivästä on hyvä, jatkuvasti kehittyvä treenikunto. Ja tietysti se lepopäivää seuraava aamu, jolloin pääsee purkamaan kaiken sen energian joko juoksupolulle tai punttikselle, ja saan siitä palkkioksi ihan jäätävän hyvän treenin sekä siitä seuraavan mielettömän endorfiiniryöpyn! Ihan hassua miten yhdenkin päivän jälkeen treeni voi tuntua niin paljon antoisammalta, energisemmältä ja inspiroivemmalta. Ja mä tiedän myös sen, miltä se lepopäivän skippaaminen pitkässä juoksussa alkaa tuntumaan: nesteisenä kroppana, raskaina jalkoina ja rauhattomana mielenä.

Se ei oo kivaa se. 

tärkein lepopäiväNYT mä haluan toivottaa kaikille ihanaa viikonloppua! Huomenna saatte herkullisen reseptin blogiin, mutta muuten mä aion tänään tehä vaan kaikkea kivaa: käydä shoppaileen uudet juoksukengät, ehkä vähän kurkkailemassa luomumeikkiuutuuksia, siivota ja tietty treenata. Salilla ja ehkä ne uudet kengätkin pitää vielä koeajaa, en ainakaan usko että maltan jättää sitä huomiselle 😛

<3 Aino

Seuraa blogia: Facebookissa / Bloglovinissa / Instagramissa

Kun olin ihan sekasin

Tää on aihe, josta kirjottaminen ei oo helppoa. Mä jopa oikeasti mietin kaksi päivää, että uskallanko mä kirjoittaa näin arasta aiheesta ja kuten huomaatte, mä keräsin kaiken rohkeuteni että sain tekstin julkaistua siitä kuinka sekasin oon joskus ollut.

SekasinMä oon jo aika sinut mun menneisyyden kanssa, mutta siitä puhuminen ei aina kuitenkaan oo mitenkään älyttömän helppoa. Välillä kipeiden asioiden ääneen sanominen pelottaakin ihan pirusti sillä silloin niistä tulee totta.

Tällä viikolla mun menneisyyden haavoja on kuitenkin kirvellyt niin paljon, että mun on pakko saada tää kaikki itsestäni ulos – ihan vaan senkin vuoksi, jos joku siellä kamppailee samassa tilanteessa josta mä vuosia sitten itseni löysin.

On tosi helppo ajatella, että mun elämä ois aina älyttömän onnellista ja kaikki sujuis kuin satukirjoissa. Kirjoitan aina lähinnä kivoista jutuista ja siitä miten hyvin kaikki on – eikä se oo edes mitään lumetta. Se kuvastaa mun oman elämäntyylin lisäksi kaikkea sitä, mihin haluan ihmisiä omalla esimerkilläni rohkaista ja inspiroida: arvostamaan ja rakastamaan itseään sekä tavoittelemaan rohkeasti omia unelmiaan. Todellisuudessa mulla on kuitenkin välillä  päiviä, jolloin rehellisesti sanottuna menee tosi huonosti. Päiviä, jolloin oikeesti mietin että oonko tulossa hulluksi. Nykyään sitä tapahtuu harvemmin, mutta joskus ne tunteet oli mulle kuitenkin ihan arkipäivää.

SekasinElin silloin aikaa, jolloin mun elämältä oli tippunut pohja tai ainakin siltä musta tuntui. Päällisin puolin mulla oli kaikki hyvin – työ, kavereita ja rakastava perhe –  mutta mun sisällä velloi hirmumyrskyn lailla. Mulle oli tapahtunut paljon asioita, jotka sai mun olon tosi hauraaksi ja irralliseksi. En osannut käsitellä niitä tunteita, jotka sai mun pään pyörälle hämmentäen mun ajatuksia entisestään ja tehden mut onnettomaksi. Jotenkin mun oli hirveän vaikea käsittää, miten musta tuntui niin pahalta kun oikeastaanhan kaikki oli ihan hyvin.

Pakenin sitä kaikkea pahaa oloa ihan väärin keinoin: hakemalla hyväksyntää muilta, tarttumalla pulloon ja juomalla itseni humalaan. Oikeasti sekään ei auttanut, vaan teki mut entistä surullisemmaksi. Tipahdin noidankehään, josta oli tosi vaikea päästä irti.

Mua pelotti silloin ihan älyttömän paljon. Asioista ääneen puhuminen tuntui vaikealta ja läheisten huolenpito onnistui oikeastaan vaan ärsyttämään mua entisestään. Musta tuli entistä kiukkuisempi ja etäisempi. Mä yritin tsempata monta kertaa tuloksetta, kunnes jossain vaiheessa mä onneksi tajusin etten pärjää yksin – etten voi jatkaa enää samalla tapaa tehden mun oman oloni jatkuvasti vaan entistä tyhjemmäksi. En kuitenkaan pystynyt puhumaan asioista niiden oikeilla nimillä saatikaan myöntämään ääneen sitä surua mikä mun sisällä velloi, vaan yritin sinnikkäästi pitää yllä onnellisuuden kulissia. SekasinPelon keskellä mä onneksi löysin itsestäni rohkeuden ja monen yrityksen jälkeen sain vihdoin pyydettyä apua nuorten päihdeklinikalta. En olis osannut pyytää sitä silloin muualtakaan, vaikka alkoholi ei ollutkaan mun ongelmien syy vaan lähinnä seuraus – yritys unohtaa kaikki kurja ympäriltä. Siinä vaiheessa juominen ei tuntunut enää yhtään hyvältä tai houkuttelevalta, mutta selvinpäin oleminen omien tunteiden ja ajatusten kanssa tuntui sitäkin pahemmalta.

Mä muistan edelleenkin elävästi sen päivän, kun pääsin ensimmäistä kertaa vastaanotolle ja romahdin sillä samalla sekunnilla, kun avasin suuni. Kuinka sain sanottua kaikki ne asiat, joita olin vatvonut mielessäni ja miten helpottunut olin päästäessäni irti niistä kaikista tunteista, joita olin hautonut mun sisällä. Miten hyvältä tuntui pelkästään se, että joku kuunteli ja mä pystyin täydellä luottamuksella, rehellisesti olemaan siinä tilanteessa täysin avoin ja auki mun ongelmieni kanssa.

Mä uskalsin ja mä sain just sitä mä tarvitsin: apua.

Ne tunteet ei oo edelleenkään kadonnu minnekkään, vaan ne tulee olemaan aina osa mua. Mä oon kuitenkin oppinut käsittelemään niitä ja tullut sinuksi myös negatiivisuuden kanssa. Eikä se saa mua enää lamaantumaan. Oon oppinut puhumaan mun tunteista ja käsittelemään niitä, ilman että pitäisin itseäni jollain tapaa viallisena. Suru kuuluu ihan yhtä lailla elämää kuin ilokin, eikä ilman toista olis toista.

Kuten sanoinkin, välillä mä edelleenkin lannistun ja heikolla hetkellä saatan hetken aikaa jopa miettiä kaiken hukkaan heittämistä, pulloon tarttumista tai neljän seinän sisälle linnoittautumista. Mutta jo samalla hetkellä mä tajuan, ettei se vie mua mihinkään. Sen sijaan mä annan mun tunteille mahdollisuuden opettaa mulle jotain tärkeää enkä enää peittele tai häpeä niitä – ja jos tarvin niiden käsittelemisessä apua, mä pyydän sitä. Jotkut asiat nimittäin vaan sattuu olemaan niin älyttömän isoja ja vaikeita, että niitä on ihan mahdoton yrittää ymmärtää yksikseen.

Eikä kenenkään tarvitsekkaan.

SekasinAina ei siis hymyilytä, eikä aina oo hymyilyttänyt. Negatiiviset tunteet kuuluu yhtälailla munkin elämään eikä niitä oo mitään syytä koittaa peitellä tai hävetä – psykoterapeutti Maaret Kalliokin kirjoitti, ettei pysyvää mielenrauhaa voi saavuttaa. Jokainen meistä on haavoittuvainen – inhimillinen olento –  ja jokainen meistä kaipaa joskus apua. Onneksi jokaisella meillä on myös mahdollista saada sitä, kunhan vaan uskalletaan pyytää.

Mä uskalsin ja mä toivon, että tarpeen tullen säkin uskallat.

Tän viikon ajan on käynnissä Sekasin247 -kampanja, joka käsittelee nuorten mielenterveysongelmia ja minkä tarkoituksena on rohkaista puhumaan näistä asioista avoimemmin – toivoen, että nuoret uskaltais tilanteen vaatiessa hakea apua. Kampanjan sivulta löytyy tän viikon aikana mm. ilmainen chat-palvelu, jossa voi anonyymisti keskustella ammattilaisten kans ihan mistä haluaa. Mun mielestä tällänen palvelu vois jäädä pysyväksi sillä mä uskon, että se varmasti madaltais monen kynnystä päästä alkuun omien ongelmiensa selvittämisen kanssa  – se kun ei oo aina niin älyttömän helppoa. 

<3 Aino

Seuraa blogia: Facebookissa / Bloglovinissa / Instagramissa

Raw’N More

Raw'N MoreViime Helsingin reissullani sain vihdoin aikaiseksi käydä tutustumassa kaupungin uuteen raakaruokakahvilaan: Raw’N More:en. Kahvila avautui jo helmikuussa, mutta kiireiden vuoksi en koskaan Helsingissä asuessani jaksanut raahautua Töölöön asti – ajattelin jotenkin hassusti, että sinne olis hurjan pitkä matka.

Oikeastihan tää hurjan söpö, yleisilmeiltään kotoisan raikas kahvila sijaitsee ihan tosi hyvällä paikalla – aivan Töölöntorin vieressä. Mulle tuli paikasta tosi paljon mieleen mun Budapestin suuri ihastus Mannatural Life Bar, joskin valikoima oli luonnollisesti hieman suppeampi. Tosin sitäkin herkullisempi!Raw'N MoreOlin liikkeellä mun ystävän kanssa, joten päästiin maistelemaan monenlaista jakaessamme herkut keskenämme. Vitriinissä oli toinen toistaan herkullisemman näköisiä raakaherkkuja, joten valinnan tekeminen oli vaikeaa: ensimmäiseksi satsiksi valitsimme kuitenkin mango-passion raakakakun, vihersmoothien ja amaranttisuklaan.

Kakku oli aivan ihanaa ja suklaa muistutti ihan konvehtia, siis ihan napakymppejä molemmat! Smoothie olis saanut omaan makuuni olla hieman raikkaampi, mutta mun vihersmoothiet onkin aina tosi vihreitä. Kruununa herkkuaamulle valittiin vitriinistä vielä minttutäytteinen raakapiiras, joka oli aivan mieletön. Siis oikeasti ihan superhyvä, jo ihan pelkästään koostumuksenkin puolesta! Raw'N MoreKaikki kahvilan tarjonta on maidotonta ja gluteenitonta, sekä käsittääkseni myös vegaanista. Me oltiin liikkeellä aamusta, mutta Raw’N More tarjoilee myös lounasta, joka on keittoa lukuunottamatta täysin raaka. Sekin pitää päästä ehdottomasti joskus testaamaan – meillä kun jäi nyt kokonaan suolainen puoli välistä, mikä varmasti on vähintään yhtälailla herkkua kuin makeatkin antimet.

Joko oot käynyt Raw’N Moressa? Jos et, niin suosittelen lämpimästi! Mä ainakin löysin siitä uuden lempparin, jossa aion vierailla aina kun vaan Helsingissä käydessäni ehdin :) Tää oli nimittäin yksi harvoista kerroista, kun en joutunut pettymään raakaherkkuja ostaessani – mulla kun on aika kovat kriteerit siitä, mitä voin rehellisesti kehua hyväksi. Hahha!

Raw’N More

Runeberginkatu 59, 00260 Helsinki

<3 Aino

Seuraa blogia: Facebookissa / Bloglovinissa / Instagramissa

Reissunaisen arki

Reissunaisen arkiViimeisen kuukauden oon kuluttanut puhki Jyväskylä-Helsinki-Oulu -akselia. Oikeastaan kuluneiden kahden kuukauden aikana oon kerennyt olemaan vain yhden kokonaisen viikon kotona, joten se ehkä kuvastaa tarpeeksi hyvin kuinka paljon mä oon ollut menossa.

Siis aivan liikaa omaan makuuni.

Mä jotenkin hassusti ajattelin ettei se reissaaminen tuntuis miltään, mutta viime viikolla meinas jo oikeasti vähän harmittaa ainainen pakkaaminen ja bussissa istuminen. Reissut itsessään on ollu tosi ihania ja antoisia, mutta kyllä musta silti nyt on tosi ihanaa ettei mun tarvi lähteä kotoa yhtään mihinkään seuraavaan kolmeen viikkoon ellen halua. Musta onkin tullut aika mukavuudenhaluinen – tai sitten elämä täällä Jyväskylässä on vaan ihan liian kivaa.

Reissunaisen arkiYks haastavimmista jutuista reissatessa on arjen jatkuva katkeaminen. Just kun pääsee hyvään treenitatsiin tai muuten vaan saa skarpattua ruokarytmin kanssa, niin taas joutuu olemaan monta päivää pois omista kuvioista – usein vielä toisten ympyröissä. Etenkin Helsingissä, kun yleensä yökyläilen kavereiden luona, jolloin en aina edes malta uhrata sitä kallista ystävien kanssa vietettyä aikaa treenaamiseen tai kehtaa olla liian vaativa syömisten suhteen.

Onneksi reissussakin voi pitää huolta peruskuviosta: mulla on aina mukana mun aamujuomasekoitusta sekä jotain ”hätävaraa” ainakin aamuiksi ja välipalaksi. Viime viikonloppuna ne oli chiasiemeniä ja testiin saamaani Nu3 Compleat -jauhetta, joka toimi kuin nenä päähän reissueväänä! Ja kun päivä alkaa täyttävällä, tasapainoisella aamiaisella ei päivänkään mittaan tuu tehtyä hölmöjä valintoja.

Mitä nyt silti nälissään perjantaina syötiin pussillinen maalaissipsejä, jotka on ehdottomasti mun heikko kohta.. 

Reissunaisen arkiOn kuitenkin huojentavaa huomata, kuinka se arjen jatkuva katkeilu ei saa mua nakkaamaan pyyhettä kehään. Päinvastoin: nyt mulla on niin selvä fokus ja tahtotila keskittyä itseeni, ja nauttia säännöllisestä – energisestä arjesta. Sunnuntaina innostuin niin, että ilmoittauduin juoksukouluun ja eilen kävin pyöräilemässä yli 30km lenkin! Parhaillaan kattilassa poriseekin kunnon annos kitcharia, joten viikon ruokalistakin alkaa olemaan enemmän kuin kohdillaan.

Mikä teistä on parasta arjessa? Kaiken yllätyksellisen ja epäsäännöllisyyden jälkeen mä liputan tasaisuuden puolesta. Ainakin just nyt se tuntuu tosi hyvältä. Oi arki, kuin mä susta tykkäänkään!

<3 Aino

Seuraa blogia: Facebookissa / Bloglovinissa  / Instagramissa